Ideoita virkistyspäivään!
Ideoita virkistyspäivään
Oletko järjestämässä työtiimille virkistyspäivää? Virkistyspäivän ohjelman ideointi voi olla haastavaa, sillä osallistujien mielenkiinnonkohteet ja mieltymykset voivat vaihdella suurestikin. Kokosimme tähän muutamia ideoita, jotka päivän suunnittelussa kannattaa ottaa huomioon.
Virkistyspäivä yhteishengen vahvistajana
Virkistyspäivän ideana on paitsi tarjota mukavaa ohjelmaa koko tiimille, myös vahvistaa tiimin yhteishenkeä ja saada ihmiset tutustumaan toisiinsa työpaikan ulkopuolella. Onkin hyvä idea valita virkistyspäivän ohjelma siten, että se kannustaa tiimiä keskinäiseen vuorovaikutukseen ja kevyeen keskusteluun. Näin tiimi palaa sorvin ääreen paitsi vetreänä ja virkeänä, myös täynnä yhteishenkeä ja halua saavuttaa yhteiset tavoitteet.
Hyvinvointia ja vireyttä liikunnasta
Monissa työpaikoissa työntekijöiden arki koostuu pääasiassa tietokoneen ääressä istumisesta, eikä päivän aikana tule juuri liikuttua. Siksi virkistyspäivään onkin syytä valita ohjelmaa, jossa tiimi pääsee liikkumaan yhdessä. gr8 viihdeklubien tarjoamat lajit ovat luonteeltaan sopivan rentoja: kevyet lajit nostavat sykettä juuri sopivasti, ja leppoisaa keskustelua voi jatkaa myös lajien aikana.
Yhdistä huvi ja hyöty virkistyspäivässä
Onko yrityksellä puheenaiheita, joita pitäisi käsitellä koko tiimin tai henkilöstön kesken? On hyvä ajatus yhdistää virkistyspäivän ohjelmaan virallinen osuus, jossa keskustellaan esimerkiksi yrityksen tulevaisuudesta, tavoitteista tai strategisista linjauksista. Näin varmistat, että yhteisistä asioista kokoustaminen ei ole henkilöstölle puuduttavaa pakkopullaa, vaan että yhteinen ideointi ja tulevaisuuden suunnittelu sujuu iloisissa ja virkeissä merkeissä.
Muista virkistyspäivän kustannusten verovapaus!
Pelkäätkö virkistyspäivän kustannuksien nousevan liian korkeiksi? Muistathan, että tilaisuuden kustannukset ovat arvonlisäverovähennyskelpoisia, mikäli tilaisuus täyttää tietyt ehdot.
Kun tilaisuus järjestetään koko yrityksen tai tietyn yksikön koko henkilöstölle yrityksen määräämänä ajankohtana ja sen määräämässä paikassa, on tilaisuus verovähennyskelpoinen. Sillä, mihin aikaan tai missä tilassa tilaisuus järjestetään, ei ole merkitystä. Tilaisuudessa ei tarvitse olla virallista ohjelmaa, vaan koko tilaisuus voi koostua vapaamuotoisesta virkistystoiminnasta. Mainittakoon myös, että sillä, miten suuri osa tilaisuuden kustannuksista tulee alkoholijuomista, ei ole merkitystä verovähennyskelpoisuuden kannalta.
Toivottavasti sait näistä ideoista apua virkistyspäivän suunnitteluun! Muistathan, että gr8:n viihdeklubilta saat virkistypäivääsi sopivat tilat, ohjelman ja ruokailun.
Tutustu myös Onnistunut yritystapahtuma -artikkeliimme!
Tutustu tarjontaamme: